Lapset ja nuoret eivät ole kaupan

Raija Palmu ja Anton Palmu. Kuva: Mika Ranta HS

Lapset ja nuoret eivät ole kaupan – silti he tarvitsevat laadukkaita, kiireettömiä ja inhimillisiä palveluja, jotka auttavat heitä selviämään elämänsä haasteista.

Helsingin Sanomien artikkelin mukaan lastensuojelun kehitys on kulkenut suuntaan, jossa yhä useampi lastenkoti on yksityisen sektorin tuottama. Tämä herättää perustellun huolen siitä, asetetaanko taloudellinen voitto lapsen edun edelle. Toisaalta on myös esitetty, että julkinen puoli ei ole toiminut riittävän tehokkaasti, minkä seurauksena osa kunnista ja järjestöistä on menettänyt jalansijaa yksityisille toimijoille. Tämän kehityksen keskiössä on pohdinta siitä, tuottaako yksityinen sektori todellisuudessa parempia ja edullisempia palveluja – ja miksi näin saattaisi olla.

Haasteena julkisten palvelujen joustamattomuus ja ketterän päätöksenteon puute

Julkisen sektorin haaste on ollut ketterän päätöksenteon puute. Vastuu jakautuu kasvottomaan organisaatioon niin, että yksittäiset työntekijät kokevat vaikutusmahdollisuuksien puutetta. Työn tekemisen kulttuuri muuttuu ja kehitys hidastuu. Lisäksi kunnalliset lastenkodit voivat vain harvoin erikoistua samalla tavalla kuin yksityiset. Sisään tulee uusi lapsi, sopi hän tarpeidensa ja oirehdintansa puolesta kyseiseen lastenkotiin tai ei. Motivaatiota kehittämiselle ei ole, kun kehityksen suunta puuttuu ja talot ovat aina täynnä hoitotuloksista riippumatta. Tämä on johtanut tilanteeseen, että julkinen palveluntuotanto on myös kalliimpaa kuin yksityinen. Kun julkinen sektori ei pysty ketterään uudistumiseen, syntyy tilausta yksityisille yrittäjille, jotka tuovat tarjolle esimerkiksi perhemäisiä, kodinomaisia hoitoympäristöjä ja paremmin resursoituja tiimejä.

Yksityinen sektori voikin monessa tapauksessa panostaa laatuun kilpailukeinona: se toteuttaa joustavia, yksilöllisiä hoitomalleja, koska haluaa vakuuttaa kunnat palveluidensa tehokkuudesta ja inhimillisyydestä. Monilla yksityisillä lastenkodeilla on esimerkiksi erikoistunut henkilöstö – mukaan lukien terapeutit, psykologit ja ohjaajat – jotka keskittyvät tietynlaiseen problematiikkaan (esim. trauma, päihdeongelmat, neurokirjon haasteet). Koska yritysten on kilpailtava sopimuksista, ne usein kehittävät palveluitaan nopeammin ja päivittävät menetelmiään vastaamaan lasten muuttuvia tarpeita. Laatuun satsaaminen luo myönteistä mainetta, mikä puolestaan houkuttelee uusia asiakkaita eli kuntien maksusitoumuksia.

Lapsen etu on aina oltava prioriteetti

On kuitenkin tärkeää muistaa, että lastensuojelu ei saa eikä voi olla pelkästään bisnestä. Lapsen etu on aina ykkösprioriteetti, ja liiallinen kilpailu saattaa johtaa liikevaihdon ja tuloslukujen korostumiseen inhimillisen kohtaamisen kustannuksella. Silti on totta, että monet yksityiset yritykset tuottavat aidosti arvokasta lisäarvoa, erityisesti jos ne pitävät palvelunsa lapsilähtöisinä ja ammattitaitoisesti suunniteltuina. Julkisen sektorin vaihtoehtona ne tarjoavat käyttäjille valinnanmahdollisuuksia ja voivat innovoida nopeammin.

Käytännössä kysymys kiteytyy siihen, miten valvoa laatua ja vaikuttavuutta samalla, kun annetaan yrityksille riittävästi vapautta kehittää ketteriä ratkaisuja. Lapset ja nuoret eivät saa jäädä testialustoiksi, mutta heillä tulisi olla oikeus hyötyä parhaista saatavilla olevista palveluista. Julkisen puolen onkin terveellistä oppia yksityisen sektorin toimivista käytännöistä: vähemmän byrokratiaa, vahvaa resurssisuunnittelua ja selkeitä näyttöön perustuvia hoitomalleja.

Lastensuojelu on sijoitus tulevaisuuteen. Kilpailu voi tuoda parannuksia, kunhan fokus pysyy lapsen hyvinvoinnissa. Ei ole väärin, että yksityinen sektori tarjoaa laadukkaita palveluita – väärin olisi, jos vanhat rakenteet estäisivät näitä parannuksia toteutumasta. Julkinen valta ja yksityiset yritykset voivat yhdessä luoda lapsille, nuorille ja perheille alustan, jossa apu on sekä inhimillistä että asiantuntevaa.

Miten voimme kehittää nykyistä tilannetta parempaan suuntaan ja ratkaista olemassa olevia haasteita?

Yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin välillä voidaan kehittää varmistaen, että lapsen etu pysyy keskiössä:

• Riittävä valvonta ja yhteiset laatuindikaattorit

  Kaikille toimijoille, niin julkisille kuin yksityisille, luodaan selkeät kriteerit palvelun laadusta jo hankinnan kilpailuttamisessa. Palvelujen laatutekijät tulee huomioida kilpailutuksissa ensisijaisesti, toissijaisesti hintaa. Työntekijöiden pysyvyyttä, asiakasmääriä ja hoitomenetelmien vaikuttavuutta tulee seurata aktiivisesti ja tuloksia hyödyntää mahdollisen reaaliaikaisesti niin toimivien kuin heikkojen toimintamallien kehittämiseen.

• Tuloksellisuuteen perustuva rahoitus

  Kuntien ostopalvelusopimuksissa painotetaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin kohenemista, ei vain hoitopäivien lukumäärää. Palkkio voisi määräytyä esimerkiksi sijoitettujen lasten koulumenestyksen paranemisella, harrastustoimintaan osallistumisen tai koyiutumisen onnistumisen perusteella. Keskeistä on mitata sitä, miten lapsen hyvinvointi kehittyy.

• Jatkuva koulutus ja osaamisen kehittäminen

  Sekä julkisen että yksityisen sektorin ammattilaisille järjestetään säännöllisesti koulutuksia uusimmista lastensuojelumenetelmistä ja vaikuttavuuden mittareista. Verkostoitumisen avulla hyvät käytännöt leviävät nopeasti. Kaupungin tehtävä on olla taitava ostaja. Huonoilla ostopäätöksillä tuetaan huononevaa lastensuojelua.

• Lapsen kuuleminen ja palautejärjestelmät

  Kehitetään digitaalisia ja kasvokkaisia kanavia, joiden kautta lapset ja nuoret itse voivat antaa palautetta saamastaan hoidosta. Tämä tieto ohjaa palveluiden jatkuvaa parantamista. Digitaalisuuden tulee kuitenkin olla lisämahdollisuus. Aitoa kohtaamista oman sosiaalityöntekijän kanssa ei voi korvata. Sosiaalityöntekijöiden työkuorman on mahdollistettava riittävä lapsen kuuleminen.