Kulttuuritekijöitä arvostava pääkaupunki

Kulttuurin kuuluu iskeä – ei leikkurin.

Ei kauniita korulauseita, vaan konkreettisia ratkaisuja. Toimivaa ja hyvinvoivaa kaupunkia rakennetaan yhdessä.

Kulttuuri kuuluu kaikille

Kulttuurin jokaista alaa on tämän vuosikymmenen aikana ravisteltu ennennäkemättömästi. Kulttuurin arvostusta ja etenkin taloudellisia panostuksia tulee kasvattaa, ei vähentää. Vastuu on sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.


ELÄMYKSET JA YHTEISÖLLISYYS

Kulttuuri antaa ihmiselle identiteetin lisäksi sisältöä, joka on keskeisessä asemassa elämänlaadussa.

Kulttuuri edistää inhimillisyyttä, kansainvälistä ymmärrystä sekä kansallista itsetuntoa. Ihmiset tarvitsevat monipuolista kulttuuritoimintaa vapaa-ajan rikastuttamiseen.

Itsenäiseen nuorisotoimintaan sekä lasten ja nuorten harrastuksiin, niin kulttuurin kuin liikunnan alalla, on panostettava enemmän.


AVOIMUUS JA VUOROVAIKUTUS

Avoin vuorovaikutus vaikuttaa myönteisesti kaupunkikulttuuriin. Kiinnostava kulttuuri edellyttää riittäviä resursseja ja yhteiskunnallista ilmapiiriä, jossa on tilaa ihmisten luovuudelle.

Kulttuurin parissa yli 25 vuotta sekä Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa toimineena pidän erityisen tärkeänä kulttuurin kehittämistä ja uusien mahdollisuuksien kartoittamista kaupungissamme.


Oona Hagman

Helsingin kaupungin varavaltuutettu
SFP RKP Helsinki